Kahdeksastoista luku

Kuva (c) iStockphoto.com

jossa Seppä näkee painajaisia. 

Ruusun lähdön jälkeen Seppä oli nukkunut yönsä levottomasti. Hän vaipui iltaisin uneen, mutta heräsi aamuyöstä painajaisiin. Ne toistuivat joka yö samanlaisina.

Unessa Seppä on kuuden ikäinen. Hän yrittää opetella lukemaan, mutta kirjaimet vilistävät paperilla kuin muurahaiset. Isä seisoo vierellä ja takoo oppia pojan päähän. Isän käsi puristaa hartioita ja vaativa ääni riipii tärykalvoja. Kirjaimet menevät sekaisin. Äkkiä isän käsi halkoo ilmaa ja kämmen osuu pojan takaraivoon. Isän vahvat sormet tarttuvat pojan hiuksiin ja lyövät kasvot koulupöydän pintaan. Aapiskukko peittyy veripisaroihin. Pikkusisaret juoksevat vaatekaappiin piiloon, ryömivät koimyrkkypallojen tuoksuisten talvivaatteiden taakse pakoon isän raivoa. Äiti ryntää huoneeseen ja pyytää isää lopettamaan. Vielä kaksi kertaa isän käsi lyö pojan kasvot pöytään. Sitten hän irrottaa otteensa ja ryntää ulko-ovesta pihalle. Poika näkee ikkunasta, miten isä pyyhkii kätensä lumeen. Lumi värjäytyy verenpunaiseksi.
Äkkiä ikkunasta ulos katsova poika onkin aikuinen mies. Lumisella pihalla tummatukkainen nainen kasvattaa ruusuja. Valkoisen lumen ja jään keskeltä nousevat verenpunaiset ruusut. Nainen nostaa katseensa, hymyilee ja ojentaa kätensä ikkunaa kohti ja viittoo miestä mukaansa. Seppä haluaisi astua tuvasta ulos ja seurata naista. Mutta ovi ei avaudu ja ikkunat ovat kalterien peittämät.

Kun uni ei tuntunut jättävän Seppää rauhaan aamullakaan, hän päätti hakea vaivaansa apua. Hän käveli kylän poikki tohtorin talolle. Tohtori asui apteekkarin vieressä kylän keskustassa punamullalla maalatussa kaksikerroksisessa talossa. Talon alakerta toimi tohtorin vastaanottona ja yläkerrassa asuivat tohtorin vaimo ja kolme lasta. Tohtori oli lempeä mies, jonka puoleen kyläläiset kääntyivät vaivoineen, kolotuksineen ja särkyineen. Hän löysi lähes aina ratkaisun potilaan ongelmiin, määräsi lääkereseptin ja lähetti potilaan apteekkarin luo, joka valmisti lääkkeen tohtorin määräyksen mukaan. Silloin tällöin tohtorin luo saapui potilas, jota hän ei hyvästä tahdostaan huolimatta pystynyt auttamaan. Usein kysymyksessä oli kyläläinen, joka oli elänyt pitkän elämän ja jonka oli aika siirtyä iäisyyteen. Silloin tohtori määräsi potilaalle särkylääkkeitä ja unijuomaa, joiden avulla hänen lähtönsä oli vähemmän tuskallinen. Joskus harvoin tohtorin vastaanotolle tuotiin lapsi, jota tohtori sinnikkäästä yrityksestä huolimatta ei onnistunut parantamaan. Silloin hän vaipui synkkyyteen eikä suostunut lähtemään tuvastaan ulos vaan kuunteli kaukaa kaikuvien hautajaiskellojen sointia verhoilla pimennetyssä huoneessa ja joi itsensä humalaan. Kun tohtori oli surrut epäonnistumistaan muutaman päivän, hänen riuskaotteinen vaimonsa pakotti itsesääliin käpertyneeseen mieheensä peseytymään, ajamaan partansa ja pukemaan tohtorintakkinsa päälleen.

Kun Seppä saapui tohtorin talolle, tämä oli juuri selviytynyt yhdestä pettymysputkestaan, joka oli saanut alkunsa edellisviikolla. Kylän leipurin vaimo oli synnyttänyt lapsen, jonka napanuora oli kuristanut kaulaa niin, että lapsi oli aivan sininen kasvoiltaan. Kylän kätilö, iäkäs Hilta-muori oli kutsunut tohtorin paikalle, mutta tohtorin saapuessa leipurin vaimon luo lapsi oli jo menehtynyt. Kaikessa hiljaisuudessa leipuri oli vaimoineen haudannut pienen vauvan kylän hautausmaalle pienen pienessä puukirstussa ja tohtori oli korkannut pullon kirkasta.

Seppä istahti tohtorin vastaanottopöydän toiselle puolelle ja kertoi ongelmastaan punasilmäiselle miehelle, jonka valkoisen tohtorintakin vaimo oli aamulla silittänyt ja tärkännyt. Kuunneltuaan Sepän tarinan tohtori ilmoitti, ettei juurikaan voisi auttaa Seppää ongelmassaan.
”Voin kyllä kirjoittaa sinulle unijuomaa, jota saat apteekkarilta, mutta se auttaa vain hetkeksi”, tohtori totesi, kaivoi reseptivihon eteensä ja kastoi kynän musteeseen.
”En tarvitse unijuomaa, unikkotee kyllä riittää”, Seppä vastasi. ”Haluan, että kirjoitat minulle jotain sellaista lääkettä, joka poistaa painajaiseni.”
”Sellaista lääkettä ei olekaan, joka poistaisi painajaisia”, tohtori vastasi. ”Ne sinun on poistettava puhumalla.”
”Puhumalla?” Seppä kysyi ihmeissään.
”Painajaiset syntyvät piilossa olevista ajatuksista, joita et uskalla ajatella valveilla. Nukkuessasi nuo piilotetut ajatukset nousevat mieleesi ja purkautuvat painajaisina. Vastarannalla on mestari, joka on erikoistunut painajaisten häätöön, mutta täällä Ruusukylässä meillä ei moista mestaria ole.”
 ”Mutta minä tarvitsen apua!” Seppä huudahti tuohtuneena. ”Jonkun täytyy osata auttaa.”
Tohtori nosti katseensa reseptistä ja työnsi sen pöydän yli Sepälle.
”Kas tässä. Vie tämä apteekkarille, hän valmistaa sinulle sopivan annoksen. Jos todella haluat päästä painajaisistasi, suosittelen, että käännyt Enkelimummin puoleen. Hän ei tosin ole saanut virallista koulutusta painajaisten häätöön, mutta joillakin ihmisillä on luontainen kyky löytää ongelmien ydin ja helpottaa sitä kautta lähimmäistensä taakka.”

Seppä tuijotti reseptiä. Hän olisi mieluummin napannut minkä tahansa pillerin ja odottanut sen vaikutusta kuin avautunut Enkelimummille sielunsa syvimmistä mietteistä. Seppä luotti kuitenkin tohtorin mielipiteeseen eikä ruvennut väittämään vastaan. Hän nousi tuolista, kätteli tohtoria ja kiitti avusta.

Seuraava luku julkaistaa maanantaina 13.9.2010.