Kahdeskymmenesensimmäinen luku

jossa Ruusu kuulee hyytävän äänen.

Aamuyöstä Ruusu saapui Hämärälaaksoon. Hän oli kulkenut Enkelimummin ohjeiden mukaan Suopursumättään ohi Hirvasmäelle ja seurannut sieltä puroa Hämärälaakson rajalle. Hämärälaakson rajalta aina Mesilammelle asti ulottui tumma kuusi- ja mäntymetsä, joka oli niin tiheä, ettei auringonvalo kyennyt sitä valaisemaan. Yöllä siellä oli niin pimeää, ettei kuunvalo valaissut polkuja, ja päivälläkin laaksossa vallitsi sininen hämärä. Enkelimummi oli visusti kieltänyt Ruusua astumaan Hämärälaaksoon ennen auringonnousua. Jos Ruusu eksyisi metsässä, kukaan ei häntä sieltä löytäisi. Paitsi Ulvas, joka oli tappanut Ruusun vanhemmat. Ruusu ei ollut unohtanut Enkelimummin neuvoa. Hän laskeutui pehmeälle sammalmättäälle, asetti repun tyynyksi päänsä alle ja nukahti pitkän matkan uuvuttamana.

Unessa hän hoiti puutarhassaan rakkaita ruusujaan, nyppi lakastuneita lehtiä ja suihkutti vihreiden lehtien päälle maitoa kirvojen kiusaksi. Ruusut kukoistivat hehkuvissa väreissä ja levittivät tuoksua ympärilleen. Juhannusruusu oli puhjennut kukkaan tavallista myöhemmin mutta kukki nyt sitäkin rehevämmin saunan seinän vierustalla. Ruusu katseli sitä ihastuneena. Vaalea kukinto punaisen hirsiseinän edessä toi mieleen kasvattiäidin, joka oli opettanut Ruusulle puutarhanhoidon salaisuudet. Äkkiä taivas pimeni ja salama iski jossain kaukana. Ukkonen jyrähti. Kun Ruusu katsoi ruusupensaansa juurelle, hän huomasi, miten hehkuvan punainen kukka nousi mullasta ja villiintyi silmissä kasvustoksi, joka tukahdutti koko kauniin ruusupensaan. Aivan kuin jokin vieras laji olisi päässyt tunkeutumaan Ruusun puutarhaan ja valtasi nyt alaa muilta kasveilta. Ruusu yritti leikata hehkuvan punaisen kasvin varret poikki, mutta kukka kasvoi kasvamistaan kuin sadun taivaaseen kohoava pavunvarsi. Vaikka Ruusu kuinka taisteli kukkaa vastaan, hän ei onnistunut sitä taltuttamaan. Hän huusi unessa apua kyläläisiltä ja ennen kuin huomasikaan, Seppä oli juossut paikalle viikate kädessään. Yhdessä he yrittivät taltuttaa tunkeilijakukkaa mutta joutuivat antamaan hikisinä ja huohottavina periksi. Ruusu puhkesi katkeraan itkuun. Kukka oli tuhonnut hänen vuosien työnsä. Äkkiä taivaalla heijastui hopeinen vana. Enkelimummin kirjekyyhky lensi Ruusun puutarhan yli ja laskeutui Ruusun olkapäälle. Sen jalassa oli pieni putkilo, joka oli kiinnitetty vaaleanpunaisella silkkinauhalla. Putkilon sisällä oli viesti:

Tässä on Toivo. Kuuntele sen laulua.
Ripottele pussista tähtisumua pensaiden ylle.

Ruusu irrotti putkilon Toivon jalasta ja avasi sen kannen. Hän kaatoi kämmenelleen hopeanhohtoista pulveria ja ripotteli sitä ruusupensaidensa päälle. Kuin taikasauvan iskusta punainen kukka vetäytyi takaisin multaan ja vapautti ruusupensaat kahleistaan.

Ruusu hymyili onnellista hymyä ja naurahti unissaan. Juuri kun Seppä oli sulkemassa Ruusun syleilyynsä, Ruusu havahtui unesta ääneen, jota ei ollut koskaan aikaisemmin kuullut. Se muistutti aivan koiran ulinaa. Ruususta tuntui kuin veri hänen suonissaan hyytyisi. Hän katseli pelokkaana ympärilleen. Aurinko oli nousemassa taivaanrannassa ja sen ensi säteet siivilöityivät lehmusten läpi. Hämärämetsään säteet eivät kuitenkaan yltäneet. Tuo ääni ei voinut kuulua kenelläkään muulle kuin Ulvakselle, Ruusu ajatteli ja värisi kauhusta.