jossa Seppä saa tietää Enkelimummin sairaudesta.
”Nyt sinun on aika lähteä päivän puuhiisi. Kello on kohta puolenpäivän ja minulla on paljon tehtävää”, Enkelimummi sanoi Sepälle. Enkelimummin hengitys kuulosti katkonaiselta. Seppä kiitti Enkelimummia teestä ja keskustelusta ja nousi lähteäkseen. Terassin pihalla hän kääntyi vielä katsomaan viistokulmaisen piharakennuksen ikkunoita. Ikkunalasien läpi hän näki Enkelimummin, joka istui pöydän äärellä pää painuksissa ja puristi kädellä rintaansa. Seppä ei ollut koskaan nähnyt Enkelimummia sen näköisenä. Hänen silmänsä olivat tiukasti yhteen puristetut ja hän hengitti epätasaisesti kuin henkeä haukkoen. Enkelimummin kasvot olivat vääntyneet irvistykseen. Parilla pitkällä loikalla Seppä palasi takaisin huvimajan ovelle, mutta Enkelimummi nosti kätensä kuin estääkseen Seppää astumasta sisään.
”Voit mennä. Kyllä tämä menee kohta ohi”, hän sai puserrettua huuliensa välistä järkyttyneelle Sepälle.
”Mutta mikä sinua vaivaa? Tarvitsetko tohtoria?” Seppä sopersi hätääntyneenä.
”Minua eivät tohtorit pysty auttamaan. Ainoa, joka minua voi auttaa, on tietäjä Alfred. Ruusu on lähtenyt noutamaan häneltä lääkettä.”
”Älä ole itsepäinen”, Seppä yritti. ”Minä vien sinut tohtorin luo. Hän on viisas mies ja osaa kyllä auttaa sinua.”
Enkelimummi istui paikallaan ja hengitti raskaasti. Hänen otsallaan helmeilivät hikipisarat ja hänen huulensa olivat puristuneet niin tiukasti yhteen, että ne olivat muuttuneet sinertäviksi. Seppä harppoi Enkelimummin luo ja tarttui tätä olasta.
”Anna minun olla”, Enkelimummi sanoi toistamiseen. ”Tämä menee ohi, on mennyt ennenkin. Haluan olla yksin.”
”Mutta…”
”Annoin sinulle neuvon ja toivon, että noudatat sitä. Ruusu auttoi sinua silloin kun tipuit katolta ja tarvitsit apua kodinhoidossa. Nyt on sinun vuorosi auttaa häntä. Auttamalla Ruusua autat samalla myös minua”, Enkelimummi sopersi ja viittasi Sepälle hyvästiksi.
Seppä seisoi tyrmistyneenä Enkelimummin vierellä. Sitten hän kääntyi ja painui ovesta ulos.

1 kommenttia:
Aamun avaus suoritettu. <3
Lähetä kommentti