Kahdeskymmenesyhdeksäs luku

Kuva (c) iStockphoto.com

jossa Pauliina ennustaa Sepälle yksinäistä vanhuutta.

Seppä mutusti leipäänsä ja huuhtoi sen alas simalla. 

”On ollut vähän työkiireitä. Ei tässä ehdi yhtenään kylässä juoksemaan”, Seppä murahti. 

Hän tiesi käyttäytyvänsä tylysti Pauliinaa kohtaan, joka selkeästi oli ihastunut Seppään enemmän kuin oli tarpeen.  

”No ehtisitkö tänään? Voin tulla sinunkin luoksesi. Vuoroin vieraissa, tiedäthän”, Pauliina ehdotti ja kallisti päätään. 

”Ei taida tänään ehtiä.”

”Miten niin ei taida? Mitä sinulla yksinäisellä ihmisellä kauniina kesäiltana muka on muuta tekemistä?” Pauliina naurahti vaikka yrittikin peitellä pettymystään.  

”Kaikenlaista. Puutarhanhoitoa muun muassa.”

”Puutarhanhoitoa? Eivät sinun unikkosi hoitoa kaipaa. Kyllä ne kukkivat ihan itsestäänkin. Ja juurihan yöllä satoi, ei niitä tarvitse kastellakaan.”

”En minä niistä puhukaan. Muista kukista. Ruusuista.”

”Eihän sinulla ole ruusuja. Et edes pidä sellaisista kukista”, Pauliina intti.

”Anna jo olla”, Seppä tiuskaisi ja katui saman tien, että oli menettänyt malttinsa. Pauliina ei ollut tehnyt hänelle mitään pahaa, mutta silti häntä ärsytti nainen, joka roikkui hänessä ja halusi enemmän kuin mitä oli sovittu. 

”Johan me sovimme heti alussa, että kumpikaan ei rupea kuvittelemaan, että tässä vakituiseen heilastellaan.”

”Mitä pahaa siinä olisi, jos vaikka heilasteltaisiinkin? Kaksi yksinäistä aikuista. Minä olen miettinyt, että mukavampi meidän olisi kahden kesken, ja jos Herra suo niin kohtahan meitä voisi olla kolmekin,” Pauliina pujotti kätensä Sepän käsivarren alta ja painoi päänsä tämän olkaa vasten. 

Olli seurasi puolella silmällä tilanteen kehittymistä tiskirättiä pöydän pinnalla heilutellen. Hän parjasi mielessään Seppää, joka ajattelemattomuuttaan oli lähtenyt Pauliinan matkaan ymmärtämättä, että ennemmin tai myöhemmin hän joutuisi vastaamaan teoistaan. Olli tiesi hyvin, että Pauliinalla oli unelma ja siihen unelmaan kuului lapsia ja mies, joka rakentaisi perheelleen kauniin talon ja siihen komean katon. Olli oli kuullut, kun Pauliina oli kylän naisten joukossa vuosi sitten syysmarkkinoilla suureen ääneen kertonut tulevaisuuden haaveistaan. Kun Pauliinan pikkusisko Eveliina oli mennyt naimisiin kylän apteekkarin kanssa, Pauliina oli saanut uutta pontta suunnitelmiin eikä kenellekään ollut jäänyt epäselväksi, että Seppä oli sulhaskandidaattien ykkönen. 

Seppä irrotti kätensä Pauliinan otteesta ja vetäytyi tästä kauemmas. 

”Pauliina, sinähän tiedät, että minä en halua perhettä, enkä varsinkaan lapsia. Minähän olen alusta asti tehnyt sinulle selväksi, että jos aviomiestä etsit, niin minä en ole oikea mies.”

”Ja silti lähdit minun luokseni yökylään”, Pauliina parahti. ”Yökylä kyllä kelpaa, mutta kun pitäisi ryhtyä tositoimiin, niin raukkamaisesti luikit tiehesi.”

”Älä viitsi, Pauliina. Ihan hyvin tiedät, mitä on sovittu”, Seppä tuijotti tuskastuneena Pauliinan kostuviin silmiin. 

Se tästä vielä puuttuisi, että nainen rupeaisi pillittämään. Seppä ei kerta kaikkiaan kestänyt itkeviä naisia. 

”Mikä minussa on sitten vikana?” Pauliina vaati saada tietää. ”Kyllä minä voin muuttuakin, jos vain kerrot miten.”

”Ei sinussa mitään vikaa ole”, Seppä kiemurteli kiusaantuneena tuolillaan. ”Sinä olet kaunis, mukava ja varmasti olisit hyvä äitikin, mutta minä haluan elää yksin.”

”Sinä olet juuri sellainen mies, josta äiti minua aina varoitti!” Pauliina huusi ja nousi tuolilta seisomaan. Kädet lanteilla hän ojentautui Sepän ylle ja tuijotti tätä silmät raivoa säihkyen. ”Mutta muista, että vielä tulee sinullekin sellainen päivä, jolloin kaipaat toisen seuraa enemmän kuin mitään muuta. Päivä, jolloin olet aivan yksin maailmassa eikä sinulla ole ketään vierelläsi. Muista silloin, miten minua kohtelit, miten petit luottamukseni. Sinä olet ansainnut kuolla yksinäsi muiden hylkäämänä.”

Olli oli siirtynyt metelin kuullessaan Sepän luo ja pyyhki käsiään pyyhkeeseen. Pellavakutomon Pauliina marssi krouvin ovelle ja paiskasi sen kiinni perässään niin, että ikkunalasit helisivät. Seppä nojasi käsillään polviinsa ja tuijotti hievahtamatta tumman pöydän pintaa. 

”Niin makaa kuin petaa”, Olli totesi Sepälle ja huiskaisi tätä pyyhkeellä olkapäälle.