Neljäskymmenes luku

(c) iStockphoto.com

jossa Enkelimummi kertoo, miten hänestä tuli äiti.

Miriamin isä, joka rakasti ainutta tytärtään enemmän kuin mitään muuta maailmassa, oli halunnut lähettää tyttärensä tietäjien koulutukseen. Siihen aikaan oli hyvin epätavallista, että tyttöjä lähetettiin kouluun ylipäätään, saatikka tietäjäkouluun, joka oli vain miehille tarkoitettu. Miriamin isä, keskinkertainen tietäjä, oli kuitenkin vakuuttunut tyttärensä taidoista ja viisaudesta ja puhui mestarit puolelleen. Miriam saisi aloittaa koulutuksessa kahden pojan kanssa, mutta jos hän ei pärjäisi muiden tahdissa, hän joutuisi jättämään koulun ja palaamaan kotiin. Miriamin isä suostui ehtoihin, sillä hän oli vakuuttunut siitä, että hänen tyttärensä pärjäisi siinä missä pojatkin. Niinpä Miriam eräänä elokuun helteisenä päivänä muutti koulurakennukseen asumaan ja aloitti opintonsa. Isä oli ollut oikeassa. Miriam osoittautui pian luokkansa parhaimmaksi. Hänen kykynsä omaksua uutta tietoa ja soveltaa sitä käytäntöön oli ilmiömäinen.

Kaiken lisäksi hän osasi soittaa viulua paremmin kuin kukaan muu Vastarannalla. Kun Miriam tarttui viuluun, kuulijat pysähtyivät, eikä ollut harvinaista, että joku heistä puhkesi liikutuksesta kyyneliin. Kun mestarit huomasivat Miriamin musikaalisuuden, he lähettivät hakemaan läheisestä kylästä Taivaanrannasta vanhaa viulumestaria, joka hallitsi tietäjien vanhat mystiset laulut. Tietäjien laulut olivat pyhiä, mikä tarkoitti sitä, että niitä sai soittaa vain tietyissä tilaisuuksissa ja tiettyjä tarkoituksia varten. Mestarien joukossa vain murto-osa hallitsi nämä laulut, sillä niiden soittaminen oli vaikeaa, eikä nuotteja koskaan kirjoitettu muistiin. Tähän Miriam sai yksityisopetusta Taivaanrannan viulumestarilta. Iltamyöhään Miriam harjoitteli viulunsoittoa rukoushuoneella, jota muuten käytettiin oppilaiden koulutustilana sekä aamu- ja iltahartauksiin.
Eräänä iltana Miriamin opiskelutoveri Mitro oli salaa hiipinyt kuuntelemaan Miriamin soittoa. Miriam oli kiinnittänyt huomiota tummaan nuorukaiseen aikaisemminkin, sillä he olivat aloittaneet koulutuksen samaan aikaan. Mestarit olivat kuitenkin pitäneet Miriamia eristettynä muista oppilaista. Hän sai kyllä osallistua samaan opetukseen, mutta hän istui aina rukoushuoneen toisessa päädyssä eikä hänen sallittu käyvän keskusteluja miespuolisten oppilaiden kanssa. Mitro jäi haltioituneena kuuntelemaan Miriamin soittoa. Hänestä tuntui, ettei hän milloinkaan ollut kuullut mitään yhtä ihanaa. Kun Miriam oli lopettanut, Mitro oli lähestynyt nuorta naista ja esitellyt itsensä. Miriam oli ensin pelästynyt. Jos joku saisi tietää, että hän keskusteli muiden oppilaiden kanssa, hän saisi saman tien lähtöpassit koulusta. Seuraavina iltoina Mitro oli taas salaa hiipinyt rukoushuoneelle ja kuunnellut Miriamin soittoa, ja siitä oli alkanut ystävyys, joka toi sekä Miriamille että Mitrolle suurta iloa.

Miriam tiesi, että Mitron isä oli Vastarannan vaikutusvaltaisimpia miehiä ja että Mitron oli määrä koulutuksensa jälkeen mennä naimisiin varakkaan perheen tyttären kanssa. Kun Miriam kertoi Mitrolle odottavansa tämän lasta, Mitro oli sulkenut Miriamin syliinsä. He olivat yhdessä suunnitelleet pakenevansa Ruusukylään ja aloittavansa siellä uuden elämän. Jollain tavalla mestarit olivat kuitenkin saaneet vihiä asiasta ja yllättäneet nuoren parin eräänä iltana rukoushuoneelta. Miriamin ja Mitron isät oli kutsuttu paikalle ja mestarit olivat isien kanssa päättäneet kummankin kohtalosta. Jos Miriam ei olisi ollut niin lahjakas oppilas, hänet olisi häädetty koulusta välittömästi. Viulunsoittajia ei kuitenkaan tietäjien joukossa ollut monia ja pyhien laulujen soittamiseen tarvittiin osaajia. Miriam sai jäädä, mutta hänen tuli suorittaa oppimääränsä ennen lapsen syntymää. Lapsi annettaisiin kasvattiperheeseen ja Miriam karkotettaisiin Ruusukylään eikä hän enää milloinkaan saisi palata Vastarannalle. Mitro yritti turhaan vastustaa isien ja mestarien päätöstä. Miriam teljettiin eristyksiin eikä Mitroa päästetty häntä tapaamaan. Kun synnytyksen aika tuli, Vastarannan kätilö kutsuttiin paikalle. Miriam ei saanut pitää poikaansa sylissään kuin pienen hetken. Hän antoi pojalle nimeksi Alfred, vannotti kätilöä kirjoittamaan lapsen nimen paperille ja luovuttamaan sen uusille vanhemmille. Sitten lapsi kapaloitiin ja vietiin häneltä pois. Yhdeksän päivää ja yötä Miriam itki ikäväänsä, sitten hänet saatettiin laiturille, josta laiva Ruusukylään lähti.

”Niin sinä siis saavuit Ruusukylään ja jäit tänne”, Ruusu sanoi tarinan kuultuaan.
”Kyllä. Siitä on jo kaksikymmentäkahdeksan vuotta.”
”Mutta miten Alfred on saanut tietää asiasta? Miten hän voi tietää tarinan sinusta ja isästään?”
”Meitä tietäjiä on kaikissa kylissä, ja kyyhkyni pystyvät viemään viestejä syrjäisimmillekin seuduille. Eräänä päivänä sain tiedon Kontiovuorelta, että paikallinen mestari oli saanut oppilaakseen viisitoistavuotiaan Alfred-pojan, joka oli jo koulutuksen alussa osoittautunut lahjakkaaksi oppilaaksi. Arvasin heti, kuka tuo nuorukainen oli. Pyysin mestarilta luvan kirjoittaa pojalle kirjeen. Kerroin kirjeessä kaiken ja olemme siitä asti pitäneet toisiimme yhteyttä kirjeitse.”
”Etkö ole koskaan tavannut Alfredia?”
”En. Olen nähnyt hänestä vain hiilipiirroksen. Se on piirongin ylimmässä laatikossa tallessa. Jos haluat, voit ottaa sen esiin.”
Ruusu nousi ja avasi piirongin laatikon. Hän poimi käteensä valkoisen paksun paperin, jolle joku oli piirtänyt hiilellä Alfredin kasvot. Hän tunnisti Alfredin silmät, jotka tuijottivat hymyillen katsojaan. Kaipaus kouraisi Ruusun sydäntä.
”Tältä hän näyttää oikeastikin”, Ruusu sanoi ja työnsi piirroksen takaisin laatikkoon. Hän oli hetken vaiti mutta päätti sitten uskaltautua kysymään.
”Etkö haluaisi tavata poikaasi?”
”Enemmän kuin mitään muuta maailmassa”, Enkelimummi sopersi uneliaana sänkynsä pohjalta. ”Mutta en halua riskeerata poikani elämää sillä, että pyytäisin häntä saapumaan Ruusukylään. Ja itse olen jo liian heikko kulkeakseni Kontiovuorelle. Ihminen ei voi saada kaikkea elämässä.”
”Kuinka kauan sinulla on vielä aikaa?” Ruusu kysyi.
”Sitä ei tiedä kuin yksin suuri Voima.”
Sitten Enkelimummi sulki silmänsä ja vaipui syvään uneen. Ruusu jäi hänen vierelleen istumaan ja kuunteli Enkelimummin rauhallista hengitystä.