Kolmaskymmeneskahdeksas luku

jossa Ruusu hämmästyy avatessaan kotinsa oven.

Näkki ja Vuokko olivat tarjonneet Ruusulle yömajoitusta, mutta Ruusu ei halunnut jäädä. Hänellä oli kiire kotiin ja Enkelimummin luo. Taisto-kyyhky oli saapunut kivelle ja kierrellyt taivaalla levottoman näköisenä. Taistolla oli aikaisemmilla kerroilla ollut kirje mukanaan, mutta nyt se oli saapunut ilman viestiä. Siitä Ruusu päätteli, että Enkelimummin vointi oli heikkenemässä. Hän oli hyvästellyt hääparin ja toivottanut heille onnellista yhteiselämää. Vuokko ja Näkki olivat vannottaneet Ruusua palaamaan seuraavana kesänä ja Ruusu oli luvannut miettiä asiaa. Yön selässä taivaltaminen oli ollut Ruusulle suuri ponnistus muutenkin kuin fyysisesti, eikä hän halunnut luvata pariskunnalle mitään varmaa. Pimeän pelko ei ollut hellittänyt otettaan Ruususta, vaikka hän olikin palannut Hämärämetsästä yhtenä kappaleena. Matkan aikana hän oli joutunut kohtamaan Hämärämetsän pimeyden, sudet ja yön salaisuudet. Ruusukylä tuntui kaiken sen jälkeen turvalliselta kuin linnunpesä. 

Kun Ruusu saapui aamuyöstä Ruusukylään, sumu leijui niityn yllä. Kylä oli vaipunut uneen eikä metsästä kylän keskustaan vievällä tiellä näkynyt ristin sielua. Kanat ja kukot, jotka yleensä nokkivat tupien reunamilla, nuokkuivat orsillaan. Kissat ja koirat olivat vaipuneet syvään uneen. Parin tunnin päästä kukkojen kailottaessa kyläläisille hyvät huomenet Ruusukylä heräisi uuteen aamuun. Sitä ennen Ruusu ehtisi nukkua omassa ihanassa sängyssään muutaman tunnin. Väsyneet jalat jomottivat ja silmäluomet painoivat. Ruusu lähestyi Sepän tupaa. Aidan kohdalla hän pysähtyi vihreän veräjän ääreen, joka oli jäänyt raolleen. Hän huomasi kahden puun väliin ripustetun riippumaton ja siinä nukkuvan Sepän. Topi makasi riippumaton juurella ja heilutti unissaan häntäänsä. Tuvassa oli kesäyöllä kuuma, ja siksi Seppä oli siirtynyt puutarhan puolelle nukkumaan. 

Ruusu tunsi vastustamatonta vetoa riippumatossa makaavaa Seppää kohtaan. Järki sanoi, että hänen olisi paras kävellä suorinta tietä kotiin, mutta jalat vetivät riippukeinun luo. Topi heräsi unestaan, kun Ruusu astui aidan sisäpuolelle, mutta tunnisti vieraan eikä ruvennut haukkumaan. Häntä iloisesti heiluen se juoksi vastaanottamaan Ruusua, joka kumartui rapsuttamaan koiraa. Ruusu hiipi hiljaa riippukeinun luo ja jäi katsomaan nukkuvaa Seppää. Riippukeinun vierellä maassa oli teemuki ja kannu unikkoteen haudutukseen. Seppä kuorsasi hiljaa. Lyhyt parransänki peitti kasvoja, osa parrasta oli harmaantunut. Ruusu olisi halunnut silittää Sepän ruskettunutta poskea mutta hillitsi itsensä. Sepän silmät liikkuivat vilkkaasti silmäluomien alla. Hän näki unta. Silmien ympärillä oli ohuita juovia. Sepän nauraessa hänen silmäkulmiinsa nousivat rypyt, joita Ruusu oli aina ihaillut. Ruusu katseli hetken Seppää ja kääntyi sitten lähteäkseen. Hän sulki veräjän perässään ja lähti kulkemaan kotia kohti. 

Ruusu näki jo kaukaa, että hänen ruusunsa nuokkuivat. Eivätkä ne nuokkuneet niin kuin kukat nukkuessaan vaan niin kuin kukat nuokkuvat silloin, kun ne ovat jääneet ilman hoitoa. Ruusu oli ollut poissa vain muutaman päivän, mutta sinä aikana aurinko oli porottanut herkeämättä pilvettömältä taivaalta. Sitkeät rikkaruohot, jotka kestivät pitempään keskikesän helteitä, olivat kasvaneet silminnähden ja vieneet voimaa ruusuilta. 

Ruusu kiiruhti rakkaimman ruusupensaansa luo ja laski repun maahan. Hän huokaisi pettyneenä, kun näki, miten kirvat olivat vallanneet ruusupensaan lehdet ja kukinnot. Pienet hämähäkit olivat kutoneet verkkojaan ruusupensaaseen. Ruusu oli salaa toivonut, että joku olisi hänen poissa ollessaan edes kastellut hänen puutarhaansa. Hän ymmärsi, että Enkelimummi ei sairaana siihen pystynyt ja Ollillakin oli työnsä. Mutta Seppä olisi voinut käydä puutarhassa kastelemassa pikaisesti ruusut. Hän tiesi, kuinka paljon puutarha Ruusulle merkitsi. 

Ruusu tunsi, kuinka kiukun kyyneleet puristuivat väkisinkin silmäkulmista, mutta hän päätti sulkea murheet mielestään. Väsyneenä on vaikea nähdä kirkkaasti. Menen nyt nukkumaan ja ajattelen asiaa myöhemmin levättyäni, Ruusu ajatteli, nosti repun maasta ja asteli kotiovelle. Rappujen vieressä makasi jalkapallon kokoinen pyöreä kivi, jonka alta Ruusu tapaili kotiavainta. Avain oli poissa. Ruusu nousi hämmästyneenä seisomaan ja jäi tuijottamaan kotiovea. Hän tarttui ovenkahvaan ja painoi sitä alas. Ovi oli auki. 

Ruusu avasi oven ja kurkkasi sisään. Hämärässä tuvassa tuoksuivat yhä Enkelimummin yrtit, joista hän oli keittänyt kuumeiselle Ruusulle lääkettä. Ruusu tuijotti hämärää huonetta ja astui varovasti sisään. Hän ei ensin erottanut hämärässä mitään erikoista, kaikki oli kuin ennenkin. Mutta kun hänen silmänsä tottuivat hämärään, hän näki, että joku nukkui hänen sängyssään. Sydän pamppaillen Ruusu lähestyi sänkyä, valmiina pakenemaan, jos vieras äkkiä heräisi ja hyökkäisi hänen kimppuunsa. Ruusu erotti tyynyllä oljenvaaleat hiukset, jotka oli sidottu palmikolle. Kun Ruusu pääsi sängyn luo, hän tunnisti nukkujan. Se oli pellavakutomon Pauliina.