Kolmaskymmenesyhdeksäs luku

jossa Ruusu kiiruhtaa Kyyhkylään.

Yön väistyttyä Ruusu kiiruhti Kyyhkylää kohti. Aamuyöllä oli alkanut sataa ja pikkuhiljaa sade oli yltynyt myrskyksi. Sade löi Ruusun kasvoja vasten ja märät hiukset takertuivat kasvoihin. Ainakin ruusut saavat vettä, Ruusu lohdutti itseään. Enkelimummin piha oli aivan hiljainen. Yleensä Kyyhkylän puutarhasta kuului lintujen tuttu kujerrus, mutta nyt kyyhkytkin olivat hiljaa häkeissään ja pitivät sadetta. Ruusu koputti Enkelimummin ovelle mutta ei jäänyt odottamaan vastausta vaan astui sisään valkoiseen eteiseen. Ruusu laski märän takin seinäkoukkuun roikkumaan. Takin helmasta tippui vettä vaalealle puulattialle. Hän suki märkiä hiuksiaan pois otsaltaan ja kuivasi kämmenellä kasvojaan. Eetvartti työntyi eteisen ovesta Ruusun jalkoihin kehräämään. Ruusu nosti paksun kissan syliinsä ja painoi kasvonsa sen turkkiin. Hän rapsutti kissaa niskasta.
”Missä Enkelimummi on?” Ruusu kysyi kissalta.

Eetvartti hyppäsi Ruusun sylistä lattialle, maukaisi ja johdatti Ruusun tupaan. Tuvassa kaikki tavarat olivat siististi paikallaan, kuten aina. Taikinakippo seisoi leivinuunin päällä tyhjänä ja leivinlapio roikkui seinällä. Valkoiset pitsiverhot oli vedetty ikkunoiden eteen. Vesipisarat rummuttivat ikkunoita. Lattian yli tuvan päästä päähän juoksi kolme oranssia räsymattoa. Keskimmäisen maton päällä oli pöytä, jonka ääressä Enkelimummi söi ja kirjoitti kirjeitään. Laitimmaisella päätyseinällä ikkunan alla makasi Enkelimummi sängyn pohjalla, joka päivisin toimitti sohvan virkaa. Normaalisti Enkelimummi heräsi kukonlaulun aikaan, mutta nyt hän nukkui. Ruusu asetti rahin sängyn vierelle ja istahti siihen. Hän silitti hellästi Enkelimummin hikisiä valkoisia hiuksia ja kuunteli tämän raskasta hengitystä. Enkelimummi avasi silmänsä.
”Oletko palannut takaisin?”
”Palasin aamuyöllä. Lepäsin muutaman tunnin ja kiirehdin luoksesi.”
”Tapasitko Alfredin?”
”Tapasin.”
”Kuinka hän voi?”
”Hyvin. Hän vaikutti onnelliselta ja lähetti sinulle terveisiä.”
Enkelimummin huulilla häivähti hymyn tapainen. Yhtäkkinen kipu sai Enkelimummin voihkaisemaan.
”Onko sinulla kipuja?” Ruusu kysyi.
”Ajoittain. Valmistiko Alfred sinulle lääkettä?”
”Kyllä, keitän sinulle siitä teetä.”
Ruusu kaivoi reppunsa sivutaskusta puisen rasian ja ryhtyi keittämään teevettä. Eetvartti makasi Enkelimummin jalkojen päällä ja tuijotti sieltä käsin Ruusun puuhia.
”Alfred kertoi minulle, ettet sinä enää parane.”
”Alfred on oikeassa.”
”Etkö voisi mennä kylän tohtorin puheille. Ehkä hän voisi auttaa”, Ruusu yritti.
”Olen käynyt hänen luonaan ja hän on vahvistanut sen, minkä tiesinkin: rinnassani on kasvain. Tohtori ei osaa sitä leikata, enkä minä voi lähteä Vastarannalle leikattavaksi.”
Ruusu oli vaiti. Hän tiesi Enkelimummin taakasta, mutta ei ollut koskaan ajatellut, että kyseessä olisi kasvain. Pelkkä sana kuulosta hänestä pelottavalta. Aivan kuin Enkelimummin sisällä kasvaisi rikkaruoho, jota kukaan ei osannut nyppiä pois juurineen.
”Alfred kertoi Vastarannasta”, Ruusu sanoi ja jäi odottamaan Enkelimummin vastausta. Hän ei kehdannut suoraan udella Enkelimummilta asiaa mutta toivoi, että tämä avautuisi omasta halustaan.
”Niinkö?” Enkelimummi säpsähti ja nousi käsiensä varaan nojaamaan.
”Hän kertoi myös, että olet hänen äitinsä.”
Enkelimummi huokaisi ja laski päänsä takaisin tyynylle. Hän makasi vaiti ja Ruusu luuli jo hänen nukahtaneen.

Ruusu aukaisi puisen rasian ja kaivoi pienellä lusikalla rasiasta kynnenpään kokoisen annoksen tummanruskeaa tahnaa. Hän asetti lusikan puiseen mukiin ja kaatoi teepannusta kiehuvaa vettä päälle. Sitten hän sekoitti lusikalla rivakasti keitosta ja katsoi, kuinka tahna liukeni veteen. Ruusu istahti rahille Enkelimummin viereen ja asetti mukin jalkojensa juureen hautumaan.
Enkelimummi avasi silmänsä ja sanoi: ”Joka kerta kun ajattelen Alfredia, minusta tuntuu kuin sydäntä revittäisiin rinnasta irti. Olen yksin suruni kanssa.”

Enkelimummi hengitti katkonaisesti ja hikipisarat helmeilivät hänen otsallaan. Ruusu pyyhki liinalla Enkelimummin kasvoja, kohotti tämän ylävartaloa itseään kohti ja ojensi teekupin Enkelimummille.
Kun Enkelimummi oli hörppinyt koko kupillisen, Ruusu laski hänet takaisin sänkyyn. Lääke alkoi hitaasti vaikuttaa ja Enkelimummin kasvoilla ollut kireän tuskainen ilme haihtui ja rypyt silenivät. Ruusu kuuli, kuinka Enkelimummin hengitys tasaantui. Sitten Enkelimummi alkoi kertoa tarinaa.