Kolmaskymmenskuudes luku

Kuva © iStockphoto.com

jossa Ruusu kuulee metsästä soittoa. 

Ruusu onnistui kahlaamaan Lievon avulla Sysimetsän läpi iltaan mennessä. Sysimetsän kasvusto oli Ruusulle jo tuttua, mutta tie, jonka Lievo valitsi, oli uusi. Ruususta tuntui, että se oli vaivalloisempi ja pitempi kuin menomatkalla. Parin korkean nousun aikana Ruusu kiroili itsekseen ja valitti Lievolle reittivalintaa. Lievo ei ollut kuulevinaan Ruusun napinaa vaan jatkoi sitkeästi eteenpäin. Välillä se hävisi näkyvistä ja Ruusu pelkäsi sen hylänneen hänet metsään, mutta korppi palasi aina takaisin Ruusun luo ja ohjasi tätä eteenpäin. 

Kun Hämärämetsän reuna vihdoin häämötti Ruusun edessä, hän tunsi itsensä lopen uupuneeksi. Käsivarsissa oli pieniä naarmuja puiden oksista ja nälkä kurni vatsassa. Hän ei ollut syönyt koko päivänä, mutta vettä hänellä onneksi oli riittävästi. Hämärämetsän reunan toiselta puolen kantautui iloinen soitanta.

”Kas, metsäläisillä taitaa olla juhlat”, Lievo sanoi. ”Jatka metsänreunaa kohti, niin minä lennän pikaisesti tarkastamaan, mistä on kysymys.” 

Lintu lennähti nopeasti näkymättömiin ja Ruusu jäi tallustelemaan kohti Hämärämetsän reunaa. Matkaa ei ollut enää kuin muutama sata metriä, mutta upottavan suopohjan vuoksi matka taittui hitaasti. Ruusu pyyhki kasvojaan liinalla ja hymy nousi hänen huulilleen, kun musiikki voimistui hänen korvissaan. Oli selvää, että jossain juhlittiin ja riemuittiin. Viulun soittoon liittyi kantele ja rumpu. Huilun ääni kaikui ylimpänä. 

Ruusu saavutti Hämärämetsän laidan ja tuttu lehtimetsä avautui  hänen edessään. Ilta-auringon säteet puikkelehtivat oksien lomassa. Lievoa ei näkynyt, mutta se ei haitannut Ruusua. Hän tunnisti edessään luikertelevan polun samaksi, joka johtaisi lammelle ja kivelle, joiden luona hän oli tavannut Näkin. Siitä hän osaisi helposti takaisin Ruusukylään. Hän lähti kävelemään tuttua polkua pitkin lammelle. 

Äkkiä Lievo lehahti hänen eteensä koivikon keskeltä.

”Näkki menee naimisiin!” se raakkui hengästyneenä.

”Mitä ihmettä sinä oikein höpiset?” Ruusu ei ollut uskoa korviaan.

”Totta joka sana. Näkki menee naimisiin Vuokon kanssa, ja metsän eläimet ovat kerääntyneet juhlimaan häitä. Tule, juokse jo. Ruokapöytä notkuu herkkuja.”

Ruusu ampaisi juoksuun ja kiirehti ääntä kohti minkä jaloistaan pääsi. Kun hän ehti lammelle, hän näki Näkin ja Vuokon ympärillä piirin, jossa metsän eläimet ja maahiset tanssivat jalkojaan koreasti nostellen. Vuokko oli pukeutunut valkoiseen leninkiin ja hänen kuparinpunaisilla kutreillaan lepäsi sini- ja valkovuokoista punottu seppele. Näkki itse oli pukeutunut tummanvihreään pukuun, ja kaulassa hänellä oli syyslehtien väreissä hehkuva solmuke. Vastavihitty pariskunta piteli toisiaan hellästi syleilyssä. 

Kun soitto hetkeksi taukosi, Näkki huomasi sivussa seisovan Ruusun. Hän puhkesi leveään hymyyn ja astui ringin keskeltä Vuokkoa kädestä pitäen Ruusun luo. 

”Tervetuloa, Ruusu. Olen iloinen, että pääsit juhlaan.”

”Kiitos, tämäpä yllätys.”

”Tässä on vaimoni Vuokko”, Näkki esitteli.

”Hauska tutustua ja lämpimät onnittelut. Valitettavasti minulla ei ole teille lahjaa, sillä olen ohikulkumatkalla enkä osannut odottaa hääjuhlaa”, Ruusu selitti vaivaantuneena.

”Älä turhaan pahoittele. Saapumisesi on minulle ja vaimolleni paras häälahja.”

Vuokko tarttui Ruusua kädestä ja huusi häävieraille: ”Ja nyt kaikki syömään!” Sitten hän veti Ruusun mukanaan ruokapöydän äärelle ja työnsi puisen lautasen tämän käteen. ”Sinä saat aloittaa, koska olet vieras.”

”Ei missään nimessä, hääpari ensin”, Ruusu vastusteli mutta ryhtyi poimimaan ruokaa lautaselleen, kun huomasi hääparin paheksuvan hänen kursailuaan. Ehkä metsän väellä oli tapana antaa vieraalle etusija jopa omassa hääjuhlassaan, Ruusu mietti itsekseen. Pöytä notkui herkkuja: vasta leivottua ruisleipää, kirnuvoita, haudutettua juurespataa, hirssiä, suolattua kalaa, vadelmilla täytettyjä vehnäpitkoja, käpykakku, omenapiirakka ja juomana simaa ja marjamehua. Ruusun vatsa kurni niin äänekkäästi, että vieressä seisovat häävieraat purskahtivat hyväntahtoiseen nauruun. Ruusu istahti kannon nokalle ja nautti ruoasta. Milloinkaan ei ollut ruoka maistunut niin hyvältä. 

Kun ilta pimeni ja kääntyi kohti puoltayötä, metsän asukkaat alkoivat tehdä lähtöä koteihinsa. Kukin kävi vuorollaan hyvästelemässä hääparin, mutta ennen lähtöä vieraat kerääntyivät yhteen. Vuokko asettui suurelle kivelle istumaan, Näkki nosti viulun olalleen ja maahisvaari tarttui kanteleeseen. Oli morsiamen laulun aika. Kun Näkki taikoi ensimmäiset sävelet viulustaan, metsän eläimet yhtyivät lauluun. Ruusu ei ollut koskaan kuullut mitään niin kaunista. Ruusukylässä ei oltu musisoitu uuden pormestarin kiellon jälkeen. Pormestari uskoi, että soittimet olivat paholaisen keksintöjä ja että musiikki houkutteli susia kylään. Ruusu kuunteli haltioituneena soittoa ja laulua. Hän sulki silmänsä ja antoi musiikin kuljettaa ajatuksiaan. 

Juuri kun laulu soi kirkkaimmin, metsän laidasta kuuluva ulvonta rikkoi rauhan.