Neljäskymmenesensimmäinen luku

jossa Seppä vakuuttaa rakkauttaan.

Enkelimummi nukkui kuudetta tuntia. Välillä Ruusu kävi pyyhkimässä hikeä Enkelimummin otsalta ja kuuntelemassa, että tämä hengittää. Sitten hän istui taas tuvan pöydän ääreen ja jatkoi kirjeen kirjoittamista. Hän oli juuri saanut viimeisteltyä viestin ja pujotettua sen rullalle pieneen metalliseen putkeen, kun tuvan ovi avautui. Seppä työnsi päänsä ovesta sisään. Ruusu nosti sormen huulilleen viittoakseen Sepälle, että tämän tuli olla hiljaa. Ruusu ei halunnut, että Enkelimummi heräisi unestaan. Hän viittoi Seppää seuraamaan mukanaan ulkorakennukseen.
Sade oli tauonnut, mutta taivas oli pilvinen. Ruusun varpaat kastuivat kun hän kulki Seppä perässään huvimajaan ja istuutui pyöreän pöydän ääreen. Seppä asettui Ruusua vastapäätä toiselle puolelle pöytää.
”Kävin aamulla tuvallasi. Pauliina kertoi, että olet täällä”, Seppä avasi keskustelun.
”Mitä sinä haluat?” Ruusu kysyi naama peruslukemilla. Hän ei aikoisi päästää Seppää helpolla.
”Halusin tavata sinut. Olen kaivannut sinua kovasti matkasi aikana. Haluaisin puhua –”
”Mitä puhumista meillä enää on toisillemme?”
”Ymmärrän, että olet vihainen. Mutta minä olen miettinyt asioita matkasi aikana. Tiedän tehneeni virheen, kun en silloin yhtenä iltana antanut sinun jäädä luokseni yöksi. Jouduin paniikkiin. En tarkoittanut ajaa sinua pois luotani”, Seppä sanoi ja ojensi kätensä pöydän yli tarttuakseen Ruusua kädestä. Ruusu veti käden pois pöydältä syliinsä.
”Tällä keskustelulla ei taida olla enää mitään merkitystä”, Ruusu kuiskasi ja tuijotti käsiinsä.
”Ei mitään ole vielä menetetty”, Seppä huudahti. ”Me voimme unohtaa menneet ja aloittaa alusta. Voimme kasvattaa yhdessä ruusuja ja muitakin kukkia. Minä kyllä opin, lupaan sen.”
Ruusu tuijotti vastapäätä istuvaa Seppää. Miehen siniharmaat silmät katsoivat vetoavasti häneen. Ruskettuneita kasvoja peitti parin päivän parransänki. Ruusu huomasi, että Sepän ohimoilla kasvoi muutama harmaa hius. Ruusu oli aina pitänyt Seppää komeana. Sillä hetkellä hän näytti entistäkin komeammalta.
”Kerroit tavanneesi Pauliinan luonani. Etkö yhtään ihmetellyt, miksi hän oli siellä?” Ruusu kysyi.
”Ihmettelin tietysti ja kysyinkin sitä häneltä, mutta hän ei halunnut vastata. Hän on minulle vihainen”, Seppä vastasi.
”Ja syystäkin. Sinä olet kohdellut häntä ala-arvoisesti.”
”En ole luvannut hänelle mitään. Hän on tiennyt alusta asti, ettei kyseessä ole vakava suhde.”
Ruusu ei vastannut mitään, tuijotti vain kiukkuisesti Seppää.
”Ruusu, olen pahoillani siitä, mitä Pauliinan kanssa tapahtui. Hän ei merkitse minulle mitään, ja olen kertonut sen hänelle. En ymmärrä, miksi hän yhä haluaa sotkeutua elämäämme.”
”Minä ymmärrän.”
”Mitä tarkoitat?”
”Tarkoitan, että Pauliinalla on hyvä syy sotkeutua elämääsi. Hän rakastaa sinua.”
”Mutta minä en rakasta häntä. Minä rakastan sinua”, Seppä vakuutti. Hän ei voinut ymmärtää, miksi Ruusu yhä jaksoi jauhaa Pauliinasta.
”Mitä sinä oikeastaan tiedät rakkaudesta?”
”Ainakin sen, etten halua elää ilman sinua. Jos voisit antaa minulle anteeksi, löytäisimme varmasti keinon elää yhdessä.”
”Päätös on jo tehty puolestamme. Kaikella toiminnalla on seurauksensa. Joskus niitä ei vain näe heti. Ja sinä olet sulkenut silmäsi eräältä merkittävältä seikalta.”