Viideskymmenes luku

jossa Seppä saa vieraan.

Samaan aikaan Seppä pyöri rauhattomana tuvassaan. Topi seurasi isäntäänsä tuvan pöydän alta, jonne se oli mennyt lepäämään. Pauliina oli vahvistanut uutisen Sepälle, joka ei ollut koskaan kuvitellut tulevansa isäksi. Toki Seppä ymmärsi oman osuutensa tapahtuneessa, mutta silti hän jossain aivojensa perukoilla syytti Pauliinaa tilanteen saamasta käänteestä. Pauliina oli houkutellut hänet luokseen ja hänen lihansa oli heikko. Hinta, jonka hän nyt saisi virheestään maksaa, oli Sepän mielestä kohtuuton. Seppä oli yrittänyt ehdottaa Pauliinalle, että tämän tulisi pyytää tohtorilta apua päästäkseen eroon sisällään kasvavasta ihmisen alusta, mutta Pauliina ei ollut halunnut kuulla puhuttavankaan sellaisesta. Itse asiassa Pauliina oli raivostunut silmittömästi kuullessaan Sepän ehdotuksen ja lähtenyt ovet paukkuen Ollin krouvista. Olli oli kuullut Sepän ja Pauliinan välisen keskustelun, vaikka oli yrittänyt pysytellä kattilatiskin takana piilossa. Kun Pauliina lähti, Olli astui esiin tiskinsä takaa.
”Luulen, että on parempi, jos lähdet kotiin miettimään asioita”, Olli totesi ja tuijotti tiukasti Seppää silmiin.
”Mitä vielä! Yksi tuhti sahti lisää”, Seppä huudahti ja kaivoi kolikon taskustaan.
”Olet juonut jo tarpeeksi, eivätkä nämä asiat juomalla parane.”
Olli avasi oven Sepälle ja toivotti tälle hyvää illan jatkoa. Niskojaan nakellen Seppä painui ovesta kesäyöhön.

Kotiin saavuttuaan hän ei saanut unta. Pauliina ja lapsi – vai miksi sitä syntymätöntä otusta pitäisi kutsua – eivät jättäneet Seppää rauhaan. Seppä istahti tupapöydän ääreen ja painoi kasvot kämmeniinsä. Hän kaipasi Ruusua – ainoaa naista, jota elämässään oli koskaan rakastanut. Seppä tunsi olonsa yksinäisemmäksi kuin koskaan.
Kun Seppä nosti kasvot käsistään, hän huomasi yllätyksekseen, että Enkelimummi istui toiselle puolelle pöytää. Enkelimummi tuijotti mietteliäänä Seppää.
”Mi-miten pääsit sisälle?” Seppä änkytti. Hän ei ollut kuullut Enkelimummin koputtavan oveen, vielä vähemmän aukaisevan narisevaa tuvan ovea.
”Tuo tuskin on olennainen kysymys juuri nyt”, Enkelimummi vastasi. Hänen äänensä kuulosta erilaiselta kuin aikaisemmin. Siinä oli sama lempeys kuin ennenkin, mutta ääni kuului ikään kuin Sepän omasta päästä. Ilmeisesti Ollin krouvissa vedetyt pari sahtilasia olivat näillä helteillä liikaa, Seppä päätteli.
”Mitä sinä täällä teet?” Seppä kysyi pöyristyneenä. Hän toki piti Enkelimummista, mutta aavemainen hiippailu ja tunkeutuminen toisen kotiin oli sentään liikaa.
”Tarkoitukseni ei ollut pelästyttää sinua”, Enkelimummi vastasi. ”Halusin vain tulla keskustelemaan kanssasi lapsesta.”
”Sinäkin siis tiedät siitä?”
”Tiedän. Ja tiedän myös, että Pauliina on häädetty kotoaan”, Enkelimummi vastasi.

Seppä tuijotti nolona Enkelimummia. Pauliina oli kertonut Sepälle tukalasta tilanteestaan ja pyytänyt päästä asumaan Sepän luo. Seppä oli kieltäytynyt ja hän arvasi, ettei Enkelimummi todennäköisesti taputtaisi hänen päätään siitä hyvästä.
”Halusin vain ilmoittaa, että taloni on nyt vapaa. Voitte muuttaa Pauliinan kanssa Kyyhkylään. Siellä on enemmän tilaa kuin sinun tuvassasi ja ansaitsette kumpikin uuden alun”, Enkelimummi sanoi.
”Oletko muuttanut?” Seppä kysyi ihmeissään. Enkelimummi oli aina asunut Kyyhkylässä, eikä Seppä muistanut hänen maininneen muutosta.
”Olen. Enkä palaa enää Kyyhkylään”, Enkelimummi vastasi.
Seppä ei tiennyt, mitä sanoa. Hän tunsi Enkelimummin niin hyvin, että tiesi, ettei tämän kanssa kannattanut ryhtyä väittelemään. Jos muori oli päättänyt muuttaa, tämän päätä ei kääntäisi kukaan.
”Kiitos tarjouksesta, mutta minä haluan jatkossakin asua yksin. En ole mikään perheenisä. Viihdyn aivan loistavasti Topin kanssa kahdestaan”, Seppä vastasi.
”Ymmärrän, mutta tilanne on nyt toinen. Sinusta tulee isä, tahdoitpa tai et. Eikä ole kohtuullista laittaa Pauliinaa kantamaan yksin vastuuta perheestä, jonka luomisessa sinä olet ollut yhtä lailla osallinen kuin hänkin”, Enkelimummi totesi rauhallisesti.

Enkelimummin rauhallisuus raivostutti Seppää. Kuka tuo nainen luuli olevansa? Hiipiä nyt salaa hänen tupaansa ja vielä kaiken kukkuraksi vaatia häntä muuttamaan Pauliinan kanssa yhteen.
”Mutta minä en rakasta Pauliinaa!” Seppä karjaisi ja iski nyrkin pöytään. ”Enkä minä halua lasta.”
Enkelimummi huokaisi ja tuijotti pitkän hiljaisuuden vallitessa vastapäätä istuvaa raivostunutta miestä. Sitten hän avasi suunsa:
”Tuo kaikki on varmaan tavallaan totta, mutta tämä lapsi on myös mahdollisuus ja uusi alku. Lapsi ei ole syyllinen sinun onnettomuuteesi eikä siltä ole kysytty, haluaako se tulla maailmaan. Olette Pauliinan kanssa yhdessä tehneet valinnan, jonka seurauksena tilanne on nyt tämä.”

Seppä nousi pikaistuksissaan ylös penkiltä, mutta Enkelimummi viittoi häntä istumaan takaisin alas.
”Rauhoitu. En pyydä sinulta muuta kuin että kuuntelet, mitä minulla on sanottavanani. Tämän jälkeen en enää palaa tähän asiaan. Enkä muihinkaan sen puoleen”, Enkelimummi sanoi.
Sepästä näytti aivan siltä kuin Enkelimummi olisi pidätellyt hymyä.
”Tälle lapselle sinulla on mahdollisuus luoda parempi elämä kuin minkä itse sait vanhemmiltasi. Tämän lapsen kautta sinulla on mahdollisuus tuntea aitoa rakkautta, sellaista jota et ole koskaan aikaisemmin saanut tuntea. Jos olet valmis sitoutumaan tämän lapsen kasvuun ja tutustumaan lapsen äitiin, voin luvata sinulle, että sinulle aukeaa aivan uusi maailma. Mutta se edellyttää sitä, että luovut siitä, mistä pakonomaisesti pidät nyt kiinni. Vain luopumalla vanhasta voit saada jotain uutta.”
Seppä ei vastannut. Häntä heikotti ja hän painoi päänsä. Kun hän nosti katseensa takaisin Enkelimummiin, tämä oli poissa.