Viideskymmenesensimmäinen luku

jossa tehdään lähtöä.

Miriamin hautajaisiin osallistui koko kylä. Aurinkoisena elokuun lopun päivänä Enkelimummi laskettiin kylän hautausmaalla ikuiseen lepoon. Jokainen Ruusukylän asukas laski haudalle yhden ruusun omasta puutarhastaan. Ruusu oli poiminut rakkaimmasta pensaastaan juuri kukkaan puhjenneen tulipunaisen ruusun. Pensas oli Ruusun silmäterä. Hän oli aikoinaan saanut pistokkaan omalta kasvattiäidiltään, joka oli kutsunut ruusua Valamonruusuksi.

Poikkeuksen joukosta teki Seppä, jonka puutarhassa ei kasvanut ruusuja. Seppä oli saapunut hautajaisiin yhdessä Pauliinan kanssa. Sepän puutarhasta pariskunta oli kerännyt kimpun unikoita, jotka he olivat sitoneet kimpuksi vaaleanpunaisella silkkinauhalla. Vähäeleisesti synkin ilmein Seppä laski kimpun Enkelimummin haudalle. Pauliina tarttui miestä kädestä ja puristi kättä omaansa, mutta Seppä ei vastannut puristukseen. Ruusu seurasi pariskuntaa sivusta ja tunsi surua miestä katsoessaan. Hän tiesi, ettei koskaan saisi Seppää omakseen, niin paljon kuin tätä rakastikin. Hän olisi mielellään vihannut Sepän rinnalla seisovaa pellavapäistä Pauliinaa, mutta jostain syystä viha ei ottanut leimahtaakseen vaan haihtui haikeutena ilmaan Ruusun ajatellessa pariskunnan lasta, jonka oli määrä syntyä talvella päivän ollessa lyhyimmillään.

Hautajaisia edeltävänä yönä Ruusu oli kieriskellyt unettomana sängyssään. Kun uni tuntui pakenevan yhä kauemmas, hän oli noussut ylös ja istahtanut mökkinsä rappusille kesäyön hämärään. Aamuyö oli hiljainen, eivätkä linnut olleet vielä heränneet. Ruusun puutarha oli vaipunut uneen, osa kukista oli sulkenut terälehtensä yöksi. Ruusu katsoi pihapiiriä ja lankkuaitaa, joka rajasi pihan kapeasta tiestä, joka johti Sepän asunnolle. Jossain pihan perällä kurnutti sammakko, joka houkutteli luokseen naarasta. Ruusu ihmetteli, miten sammakko tässä vaiheessa kesää jaksoi vielä kurnuttaa. Yleensä ne metelöivät alkukesästä.

Ruusu tiesi, että hänen olisi tehtävä päätös. Ruusukylään hän ei voisi enää jäädä. Kaikki kylässä muistutti liikaa unelmista, jotka eivät olleet toteutuneet hänen osakseen, sekä ihmisistä, joista hän oli tahtomattaan joutunut luopumaan. Alfred oli asettunut yöksi Kyyhkylään ja pyytänyt Ruusua jäämään seurakseen. Vaikka Ruusu oli aina rakastanut Enkelimummia, hänestä tuntui silti vieraalta ajatus siitä, että viettäisi yönsä juuri kuolleen ihmisen talossa. Olkoonkin, että Miriamin ruumis oli kannettu viileään aittaan odottamaan siunausta ja hautaan laskemista. Kasvattiäitiä oli joskus pyydetty pesemään Armoon siirtyvien kyläläisten ruumiita, ja hän oli joskus pyytänyt Ruusuakin mukaansa, mutta Ruusu oli kieltäytynyt. Tällä kertaa Ruusu oli ilmoittanut nukkuvansa yönsä omassa mökissään ja saapuvansa aikaisin aamusta Alfredin luo, mistä ruumis kuljetettaisiin valkoisessa arkussa hevoskärryillä kirkolle.

Ruusu mietti rappusilla istuessaan omaa tulevaisuuttaan. Hän voisi toki jättää Ruusukylän ja seurata Alfredia Kontiovuorelle. Siellä hän voisi avustaa Alfredia tämän työssä ja epäilemättä tulla onnelliseksi Alfredin puolisona. Ehkä heitä siunattaisiin lapsella, jota Ruusu oli salaa aina toivonut. Ruusua hymyilytti ajatus äitiydestä ja omasta lapsesta. Sellaisesta, jota hän saisi kantaa sisässään ja joka olisi hänen lihaansa ja vertansa. Ruusu piti kovasti Alfredista ja oli vakuuttunut siitä, että tästä tulisi hyvä isä. Istuttuaan portailla pitkän tovin Ruusun silmät alkoivat painaa ja hän nousi ylös mennäkseen makuulle. Juuri, kun hän oli tarttunut ovenkahvaan avatakseen tuvan oven, hänen selkänsä takaa kuului hiljaista suhinaa ja Enkelimummin Aarre-kyyhky laskeutui Ruusun olkapäälle. Kyyhkyn nokassa oli kirjekuori ja sen sisällä oli viesti:

Rakas Ruusu,
kun saat tämän viestin, olen jo kaukana. Muista, mitä olen sinulle opettanut. Meillä kaikilla on tiemme kuljettavanamme. Joskus tiet risteävät, toisinaan vain hetkeksi, joskus pidemmäksi aikaa. Sinun tehtäväsi on seurata unelmaasi ja elää se todeksi. Ruusukylä on ollut minun päämääräni, mutta sinun elämäsi on toisaalla.


Rakkaudella
Miriam

Luettuaan viestin, Ruusu oli lähettänyt kyyhkyn takaisin kotiinsa. Se oli lentänyt kesäöisen hämärän läpi kohti Kyyhkylää. Käytyään pitkälleen omaan sänkyynsä, Ruusu oli vaipunut nopeasti syvään uneen mieli rauhallisena siitä, mitä tulevaisuudella oli hänelle tarjota.

Haudan äärellä seisoessaan Ruusu tarttui Alfredia käsivarresta. Alfred puristi Ruusun kainaloonsa ja painoi nenänsä Ruusun mustiin hiuksiin. Ruusu tunsi miehen kyynelistä kostean posken omaansa vasten. Kun Ruusukylän väki hiljalleen poistui hautajaisista Ruusu jäi Alfredin kanssa vielä haudalle ja asetti pienen harmaasta kivestä valmistetun enkeliveistoksen ruusujen joukkoon. Käsi kädessä he jättivät hyvästit Miriamille.

Seuraavana päivänä Ruusu pakkasi tavaransa ja sulki mökkinsä oven. Hän ojensi avaimen Pauliinalle, joka työnsi sen esiliinansa taskuun. Aikaisemmin Alfred oli luovuttanut Enkelimummin pitsihuvilan avaimen Sepälle. Alfred palaisi takaisin Kontiovuorelle oppilaidensa luo. Seppä ja Pauliina olivat luvanneet pitää kyyhkyistä ja pitsihuvilasta huolta mutta vannottaneet, että Alfred saisi milloin tahansa palata äitinsä taloon, jos sattuisi muuttamaan mieltään. Alfred puristi surumielisesti päätään ja ilmoitti, että hänen elämänsä oli Kontiovuorella.
”Hoidathan puutarhaani rakkaudella siihen asti, kun palaan takaisin?” Ruusu kysyi Pauliinalta ja katsoi vihreäsilmäistä naista silmiin. Ruususta tuntui kuin Pauliinan silmissä olisi lainehtinut järvivesi.
”Hoidan. Minä pidän huolta mökistäsi ja pihastasi, ja kun taas palaat, kotisi on yhtä hyvässä kunnossa kuin nyt kun sen itse tänään minun hoitooni luovutat”, Pauliina vastasi. Hän sulki Ruusun syleilyynsä ja puristi lujaa. ”Kiitos kaikesta, Ruusu. Jään kaipaamaan sinua.”

Ruusu tunsi kuinka pala puristi hänen nieluaan, eikä hän saanut sanaa suustaan. Hän räpytteli silmiään. Alfred tarttui Ruusun reppuun, johon tämä oli pakannut vähäiset tavaransa, ja nosti sen olalleen. Hän tarttui Ruusua kädestä ja yhdessä he astuivat portista ulos hiekkatielle ja lähtivät kulkemaan kohti rantaa. Ruusu kääntyi katsomaan taakseen ja näki Pauliinan seisovan mökkinsä portailla ja vilkuttavan Ruusulle. Ruusu nosti kätensä hyvästiksi. Hän tarttui Alfredia kädestä ja lähti kulkemaan päättäväisin askelin kohti Ruusukylän laituria.